Jumalan selän takana ja sieltä pois..

Suomesta katsottuna Utsjoki ja lähempikin Lappi on ns. Jumalan seläntakainen paikka. Tarkoittanee, että kaukana Helsingistä tai muista eteläisemmän Suomen isommista taajamista.
Todellisuus on toinen, joskin samoin sanoin.

Missä muualla kuin Lapin autioilla selkosilla voi olla varma avun saannista hädän hetkellä, eikä ensin kysytä lompakkoa.
Esimerkki: Lähdin Nuorgamin Pulmankijärveltä kohti etelää n. 25 asteen pakkasessa eräänä torstaina vanhalla mersullani perässä peräkärri, jossa raskas sivuvaunupyörä. Inariin, matkaa n. 170 km, saavuin viiden maissa, eli pimeällä, koska oli jo marraskuun loppu, eikä siellä aurinko enää nouse lainkaan. Autoni kadotti Inariin tultuani kaiken sen, mikä remmien kautta saa voimansa; latauksen, tehostimen ja vesipumpun. Pääsin kuitenkin juuri ja juuri paikallisen Nesteen pihaan valojen ja lämmön ääreen. Baarin puolella ryhdyin ihmettelemään ja etsimään vikaa. Paljastui, että kampiakselin päässä normaalisti tukevasti oleva hihnapyöränippu keikkui ja pyöri tyhjää. Ajaa ei siis voinut. Baarin penkeistä irtosi välittömästi apujoukkoja apua etsimään ja puhelinnumeroita selvittelemään. Yöpaikka löytyi. Utsjoelta 130 km:n takaa lähetti eräs Mersumies tarvittavan erikoisemman pultin omista varastoistaan. Samaa osaa etsittiin minulle Nuorgamissakin jne.
Työkaluja kannettiin inarilaisten autotalleista. Kiirettä ei ollut kellään ja huolta kannettiin, kuinka selviän. Hihnapyörä saatiin lopulta niin hyvin kiinni, kuin ilman uutta vastaavaa voi. Lauantai-iltapäivällä pääsinkin lähtemään koekäytön jäkeen eteenpäin kohti Ivaloa, mutta vika toistui sinne tullessa. Aina, kun autoni seisahtui tienvarteen, pysähtyi seuraava takaa tai edestä tuleva kysymään, onko huolia, mitä tarvitaan, vai selviänkö. Niinpä selvisin siis Ivaloon.
Ivalossa järjestyi yöpaikka, työkalut, uudet keinot ja avut, vaikka toimeen voitiin ryhtyä vasta sunnuntaina. Vika korjattiin uudelleen ja hiukan poikkeuksellisella mutta kestävällä tavalla, tavalla, jonka avulla pääsin kotiin Kesälahdelle tuhannen kilometrin päähän. Matkaan lähdin hyvin nukkuneena, pulleaksi syötettynä ja puhtaaksi saunotettuna maanantai-aamuna. Iltasella olin jo Paltamoa lähestymässä, kun peräkärryn rengas räjähti. n. 10 km ajelin iloisessa kipinäsuihkussa peräkärryn toisen pyörän ollessa vailla kumia Paltamoon, jossa yön hämyssä myöhään kaivettiin minulle peräkärriin uusi pyörä kumeineen ja maatka jatkui, kotiin päästiin..
Kaikki tämä siksi ja niin luontevasti, että olin Jumalan selan takana.
Ei missään ole niin turvallista kuin siellä, juuri Jumalan selän takana. Usein tuntuu, että eteläläiset luulevat sen paikan olevan jotakin muuta, kaukana kaikesta heidän hyvästään.
Yksikään ei ohittanut, kun näytti, että on joku hankaluus. Kaikki tuntuivat ymmärtävän saman yhteisen vastuun kenestä tahansa lähimmäisestä niillä selkosilla. Siellä Jumalan selän takana kaukana kaikesta, vähin väin olet yhä aina avun ulottusissa. Siellä et näytä voivan unohtua omaan koloosi ja yksinäisyyteesi. Vihamiehestäkin huolehditaan, jos apua tarvitaan.

Sellaista on meillä kurjilla sivistymättömillä raukoilla siellä Jumalan selän takana Lapin raukoilla rajoilla.
Kumpa Etelän sivistys ei koskaan tavoittaisi Lappia ja ihminen pystyisi säilymään ihmisenä..

Matkailu avartaa, sano...

Etelänmatka

Pitäisi pakata. Mersun konttiin kaikki tarpeellinen ja nokka Nuorgamiin koulunpitoon, sitten etelää kohti ja Kesälahdelle.
Syyslomaksi kotiin talonvahdiksi ja pikkurempantekoon.

Keli näyttää hyvältä, kuivalta. Ajeluinto vain on puutteellinen. Vaan matka jatkukoon. Syksyisen Suomen läpiajokatselmus siis...

Onkohan täällä talvi, kun tulen 10 päivnän päästä takaisin...

Aha, sataa, sano pappa kun housut kastu..

Hain potilaa hoidosta öilen. Pari kuukautta oli hoidossa. Poijjaat hoiti, parani. Katsastuslääkäri löi leiman.
CJ:n kanssa piti sitä varten aamusella ajaa Nuorgamiin varttia vaille neljäksi.
Reissu oli mielenkiintoinen, sillä ei nähnyt oikeastaan mitään, sumun vuoksi.
CJ jäi koulun pihaan, minä Eskeliseen. Hauska kyyti, tuttuja muutama, muitapa ei ollutkaan. Kun ehotin kuskille, että olis soma saada aamukahvit ennen Sodankylää, ajoi hän sen verran reippaammin, että Ivalossa jäi varttitunti ylimääräistä ja ajettiin ainoaan lauantaiaamuna auki olevaan paikkaan, Shellille, kahville ensin ja mentiin vasta sitten linja-autoasemalle.
Sodankylään päästiin ajallaan, ja parantolassa uudet aamukahvit. Täydellinen selvitys potilaan kaikista sairauksista ja parannuskeinoista sekä nykytilasta, sekä vähän muustakin...
Minä sain ajella terveen, Ambun kotiin (no ainakin tämän hetken kotiin) Pulmakjärvelle Mikonmutkaan.
Lähes suorinta tietä. Ei poikettu, noTankavaarassa muistelemassa, parissa tutussa Inarissa ja Siidassa muuan kirja saamassa, Kaamasen kievarissa pöytäjutuilla maailmaa parantamassa ja oli pakko pysähtyä kahdesti Utsjoentien varteen muutaman kynttiläpaikan vuoksi vähän miettimään, ja tietty Rastegaisassa, kos oli tuttuja pihalla, missään.
Aamusella kävimme Ambun kanssa hakemassa CJ:n kotiin Nuorgamista peräkärryssä. Odotti kiltisti koulun pihassa.

Aika noloa kuljettaa tervettä motukkaa peräkärryssä, vaan mitenekäs kahdella yhen aikaa ajat...Kukaan ei ehkä nähnyt. Minun aamuni saattavat olla muita aijemmin. Takaisin Mikonkutkassa olimma koko sakki kello 5.30 jämptti..

Oli kalamieskin jo vesillä..

Aattelin hakkailla metsän reunan pajukkoa, hakkailinkin, vaan kun satoitipsi, ootin ja räpsin kuveja sumuisessa aamussa. Hauskat valot on sumussakin. Järvi toisenlainen. Pajut kyllä vartoo...


Juoksikin kettukin, ja pari koiraa. Toisiaan vieroksuivat, mutta hyvin kettu selvisi tutuissa nurkissa.

Sade hupeni ja puitakin tuli hiukkasen raivailtua, pajuja, ranteen vahvuisia hojakoita kokoiltua kodaksi.

Soitti väärti Mehamnista. Oli pudonnut tellingeiltä talonkorjuussa. Jalka särkyi, homma jäi kesken. Jäämeren talvi pukkaa niskaan.
Saatoin vahingossa luvata mennä viikoksi talonkorjuuseen, kunhan täältä selviän marraskuun loppupuolella.
Näkeehän sitten senkin, millaista on talventulo Jäämeren rannassa.

Päivän kirkkaudessa aikoi pilvi oheta ja loi valon...

..valo meni ja vei värit...

...vaan ei kaikkialta. Nuoriso koreilee vielä..

Melkein tuli viiniköynnös mieleen..

Hämärä se hiipii, ja yhä satelee..

Vaan nättejä oli sumuinen järvi ja sen rannat..

Ukkeli kuin kuukkeli

Onpas tämä, voisi sanoa, harvaan kirjoittelua.

Sitä aina ajattelee, ettei mitään ole tapahtunut. Sitten viimesanailun on toki jotakin.

Eläkkeelläoloaikana ei ole aika tullut pitkäksi. Kaikenlaista tulee värkättyä. Töitäkin on tehty, niin kuin nytkin. Olen jälleen opettajana ja Nuorgamissa, melkeinpä voisin sanoa, kotikylässäni.
Monet asiat ovat tutussa kuosissaan, melkein kuin 70-luvulla, jopa samat naamat, joista monet kuitenkin kuuluvat muutamaa sukupolvea nuorempiin vartaloihin.

Itse en koe niistä ajoista juurikaan muuttuneeni, sama pojankossi kuin silloinkin nuorena opettajana. Intoa on vain vähän vähemmän, eikä ruppi ihan samaan tahtiin enää liiku, ainakaan ilman apuneuvoja. Sellaisena toimii useimmiten moottoripyörä sivuvaunuineen
Elokuinen asuinpaikka oli Haukijärvellä erämaakämpässä pienen venematkan takana ilman sähköjä tai muitakaan tekniikan hienouksia, ei edes puhelin toiminut, mutta torvi soi. Siellä oli upea akustiikka, on kai vieläkin.

Haugajavri

Syyskuun alusta Mikonmutkaan  Mikko-vainaan, vanhan väärtin, taloon. Kaikin mukavuuksin.

Mikonmutka on Pulmankijärven eteläpään pienen, n. neljän vakinaisen savun yhteisö. Matkaa Nuorgamista 20 km upeitten maisemien läpi, puolet yli tuntureitten ja toinen puoli Pulmankijärven rantoja seuraillen.

Seurana lähinnä kettu, porot, hirvet, linnut ja jokunen ujo karhu.

On taas kerran hieno kokemus nähdä kesän vaihtuminen ruskaan ja syksyyn. Valon väheneminen, upeat auringonnousut ja -laskut, hiljaisuus ja rauha. Aika tahtoo väkisinkin mennä katseluun ja kaikenlaisiin muistoihin takavuosilta, tästäkin mökistä...

Tänään on vapaapäivä, vaikka aamusella näytti työpäivältä. Pitänee siis alkaa puusouviin ja vaihtaa tämä kynä kirveeseen...

Kevättä tekee

Vaihdoin pyörääni kesärenkaat. Antilla oli kone, ja sanoi, että vaihtuu pyöränkin vanteille. Värkättiin ja saatiinkin renkaat vaihdettua, mutta sisärenkaita piti välillä paikkailla.

Lähinnä konen oli avuksi siinä, että piti hyvin vannetta paikoillaan, mutta kyllä kumit piti käsin vääntää päälle ja pois. Koneella sai vain sisärenkaat rikki.

Hyvä tuli kuitenkin.

Nyt on hyvä taas ajella, ovathan täältäkin lumet jo lähteneeet, ja Tenosta jäät.

Tokihan jäitä vielä on rannat, varsinkin Alakönkään alusta, pullollaan, mutta väylä alkaa olla vapaa, ja tulvavesi puhdistelee ranroja.

Hellettä luvassa huomiseksi ja nytkin jo paistaa. Pimeästähän ei enää ole tietoakaan. Äitienpäivästä ei yölläkään ole hämärtynyt kunnolla kuin pilvisellä säällä. Auringon laskukin tapahtuu aina vasta huomenna. Tänään se ei ole laskenut enää moneen päivään.

Jep tällä kertaa.

Kotkat ja varikset

Viime tiistaina ajelin Nuorgamiin. Garnjargan tienoilla katsahdin joelle ja näin ison linnun, nuoren merikotkan. Se nappasi juuri kynsiinsä titin, parikiloisen lohen, sillä suvanto oli sillä hetkellä jäätön. 

Vaan tuli varis, pikkuinen röyhkeä varis ja nappasi nokallaan kotkaa kaaliin. Se hätäpäissään suojeli päätään siivillään, keikahti lennossaan ja pudotti kalan. Pakeni sitten norjan rantaan koivuun oksien keskelle.

Vaan varispa ei jättänyt sitä rauhaan, vaan alkoi syöksähdellä sen kimpuun röyhkeästi. Kotkanpoika vain väisteli ja oli vähällä pudota oksaltaan.

Muutaman huonon kuvan hätäpäissäni ehdin ottaa, mutta matkaa piti jatkaa töihin Nuorgamiin.

Hetken päästä sivulle vilkaistessa taa outo näky. Tie kulki siinä korkeammalla Tenon törmällä aivan joen viertä. Kaksi laulujousenta lensi sulavasti ehkä vain 15 metrin päässä vierelläni hiukan auton ikkunalinjan alapuolella. Vauhti noin 75 km/h. Minä penkiltä vierestä kameraa tavoittamaan, mutta tietysti tuli koivupuskia eteen ja jokikin kaartoi kauemmas. hieno kuva jlentävistä joutsenista läheltä ja yläviistosta, lisäksi auton ikkunasta, jäi saamatta.

Kokemus oli silti hieno.

Joutsenparin näin sittemmin tuntia myöhemmin lentävän jokiuomaa Nuorgamin koulun ohi kohti itää ja Pulmankia. tunturijärville menivät Norjaan.

Kuvia on http://picasaweb.google.fi/joensuu.jussi . 

Vaikeaa on miettiä, mihin sitä tässä joutuisi, siis sekä paikkaan että aikaan. Etelään on vaikea suhtautua vakavasti, siis pysyvänä elopaikkana. Niin kuitenkin on. Pohjoisessa tuntee olevansa kotonaan. Niinkin on.

Siinäpä visainen kysymys.

Kuka lie vastannee. 

Varmaan täytyy etsiä ainakin jonkunlainen vakaampi asumismuoto Utsjoeltakin, että voi täällä maleksia ja olla jotakin tekevinään, vaikka en enää päätoimista virkaa huolikaan.

Sijaisuuksia voisi hoitaa ja tietysti tarpeen tullen taksia ajella. Taksiblogia ei kuitenkaan voi oikein täältä pitää, kun satunnainenkin utsjokelainen lukija arvaisi aina henkilöt ja paikat kuitenkin. Niin salaisesti ei täältä voi kirjoittaa. vaikka kyllä välillä mieli tekisi. Sen verran täällä kuitenkin tapahtuu.

Toistaiseksi on paikallis-, äänen-, ja olosuhteidentuntemukseni riittänyt kaikkiin hakuihin ja vienteihin.

Tilaus saattaa olla ääniperusteinen: "tuu hakeen"... ja luuri kiinni, paikalisperusteinen: "hakisitko Jounilta"... ja luuri kiinni, tai olosuhdeperusteinen: "Hae mut niin, ettei kukaan saa tietää, voi kauhee, miten mä oon tänne joutunut, mä en ees kehtaa sanoo, mis mä oon"... ja luuri kiinni, eikä tietenkään sanota, kuka soittaa.

Kyllä musiikkikorvaa aina tarvitaan.

Hankalimpia ovat neuvottelut, joissa asiakas ei aavistakaan enää, minne on menossa, mutta silti olen toistaiseksi onnistunut toimittamaan lähetykset perille.

Sen verran tuttu tänne olen. eikä se ole ihan vähän se.

Asia jotenkin karkasi, enkä muista, mikä mieltäni kalvoi. Varmaan Mayan kymysys.